Korkealuokkaiset Reformi Luomu liemijauheet
Reformi luomuliemijauheet on valmistettu korkealuokkaisista raaka-aineista ja ovat gluteenittomia, eivätkä ne sisällä palmuöljyä, lisättyä natriumglutamaattia tai hiivaa. Reformi Luomu liemivalmistesarjaan kuuluu jauheiden lisäksi neljä herkullista liemikuutiota. Katso tuotteet tästä.
Kesäkeittiön perusmausteet ja marinadien sekä rubien maustepohjaan
Mökillä, vaelluksilla ja veneellä pärjää helposti pienelläkin maustearsenaalilla, kun varaa mukaan ruokien yleismausteeksi liemijauheet. Myös erilaiset mausteseokset, trendikkäät rubit ja maukkaat marinadit syntyvät näppärästi jauheiden pohjalta. Liemijauheemme käytön helppous piilee siinä, että määrää on helppo kontrolloida. Kesäkeittiössä marinadista tai rubista voi tehdä lasten vähemmän suolaisen version ja aikuisten annokseen lisätä jauhetta jälkikäteen ripottelemalla.
Tutustu Reformi Luomu mausteseos- ja marinadiresepteihin sivuillamme.
Laadukkaat Reformi Luomu -liemijauheet sopivat tarkan ja valistuneen ruuanlaittajan keittiöön
Monikäyttöisillä liemijauheilla ruoanlaitto on helppoa ja ripeää. Liemijauheita voi käyttää monipuolisesti myös sellaisenaan kalan, lihan ja kasvisten maustamiseen. Kesän ruokiin mielenkiintoisia makuja tuovat esimerkiksi erilaiset kuivarubit ja marinadit, joille liemijauheet luovat helposti maukkaan pohjan.
Jauheet on helppo annostella ja ne liukenevat nopeasti kuumaan veteen. Jauheet sopivat tämän vuoksi hyvin myös erilaisiin keittoihin, kastikkeisiin, pataruokiin sekä riisin ja pastan keitinveteen. Käyttöohje: 4 tl liemijauhetta 5 dl:aan kiehuvaa vettä.
Katso kaikki ruokaohjeemme täältä.
Helppokäyttöiset liemivalmisteet ovat mahtavia mauntuojia sekä arjen aikaa säästäviä supersankareita. Täyteläinen juureskeittomme sai verratonta lisämakua Reformi Luomu -liemikuutioista ja aasialaishenkinen tofusalaattiannoksemme vuorostaan Reformi Luomu Kasvisliemijauheesta. Mikä parasta, käyttämämme kasvisliemikuutiot sekä -liemijauhe ovat palmuöljyttömiä!
Hyvänmakuiset & palmuöljyttömät liemivalmisteet maustavat aterian kuin aterian
Reformi Luomun perinteet juontavat jo 50-luvulle. Tälle alan pioneerille luonnonmukaisuus, vastuullisuus ja puhtaus ovat olleet alusta lähtien tärkeää – eläinten hyvinvointia ja ruoan turvallisuutta suinkaan unohtamatta.
Kotikokkailuihin saadaan mahtavaa makua hyvällä omallatunnolla Reformi Luomu Liemikuutioilla & Reformi Luomu Kasvisliemijauheella täysin palmuöljyttömästi! Näissä korkealaatuisissa liemivalmisteissa palmuöljy on korvattu sheavoilla ja auringonkukkaöljyllä. Tuotteet ovat kaiken lisäksi myös gluteenittomia ja laktoosittomia, eivätkä ne sisällä lisättyä natriumglutamaattia tai hiivaa.
Korkealuokkaisista raaka-aineista valmistetut Reformi Luomu Liemikuutiot tuovat helposti hyvää lisämakua erilaisiin keittoihin, kastikkeisiin, risottoihin, pataruokiin ja pastan tai riisin keitinvesiin! Kokeile rohkeasti korostaa kasvisten makua!
Reformi Luomu Kasvisliemijauhe puolestaan liukenee nopeasti. Sen annostelu keittoihin, kastikkeisiin, pataruokiin ja keitinvesiin on kätevää ja vaivatonta. Kasvisliemijauheella kuuma vesi muuttuu käden käänteessä herkulliseksi liemeksi!
Hyvästä olosta ei kannata tinkiä, eikä siitä tässä tapauksessa tarvitse edes maksaa maltaita. Löydät nämä kotikeittiön perusraaka-aineisiin mainiosti sopivat Reformi Luomu Liemivalmisteet kaikista hyvin varustelluista ruokakaupoista.
Joutuin juurekset pataan, keitto kutsuu!
Syksy on suomalaisten juuresten kulta-aikaa. Juurekset ovat hyvin säilyviä ja monikäyttöisiä raaka-aineita. Täyteläisessä juureskeitossa käytimme muun muassa juureksista juuripersiljaa, palsternakkaa sekä maa-artisokkaa.
Makea ja aromaattinen juuripersilja on ulkoisesti kuin palsternakan pikkuveli: se on vain pienikokoisempi ja hoikempi kuin isoveljensä. Maultaan juuripersilja muistuttaa kuitenkin enemmänkin juuriselleriä. Se sopii loistavasti esimerkiksi keittoihin, liemiin ja patoihin. Sen juuret käytetään raakana tai kypsennettynä. Naatteja taas voi käyttää kuin persiljaa. Juuripersiljassa on paljon kuitua ja verenpaineelle suotuisaa kaliumia.
Pähkinäinen ja makea palsternakka on myöhäissyksyn hurmaava herkku ja melkoinen terveyspommi. Porkkanan sukulainen palsternakka toimii esimerkiksi hienosti soseissa, keitoissa, uunijuureksena, padoissa ja paahdettuna, kuten vaikkapa rapsakkoina sipseinä!
Pähkinäisen ja pehmeän herkullinen maa-artisokka on mainio muhkurainen mukula! Miedonmakuisen juureksen voi paahtaa ja syödä kuorineen. Maa-artisokka sisältää runsaasti rautaa, kaliumia ja muita hivenaineita. Voit käyttää maa-artisokkaa muun muassa keitoissa, muhennoksissa ja gratiineissa. Se toimii myös kaikessa missä perunakin toimii eli kokeile rohkeasti vaihtaa resepteissä peruna tähän mielettömään mukulaan.
Loistavien juuresten lisäksi toisessa reseptissämme paahdetun tofun toverina ja salaatin starana säteilee aasialainen nashi eli omenapäärynä. Mehukkaan raikkaan ja miedon makean omenapäärynän maku todellakin muistuttaa sekä omenaa että päärynää! Omenapäärynän hedelmäliha ei tummu omenoiden tai päärynöiden tapaan, joten se soveltuu erinomaisesti kuutioituna tai raastettuna salaatteihin.
Jumalaisen täyteläinen ja helppo juureskeitto
Tällä reseptillä valmistat helposti täyteläisen juureskeiton, jonka tuunaat kätevästi myös kana-, jauheliha- tai kalakeitoksi. Kanakeitossa voit vaihtaa kasvisliemikuution kanaliemikuutioksi. Lisää kypsennetty ja kuutioitu kananliha sulatejuuston kanssa samaan aikaan höyryävän herkullisen keittoon.
Jos keittoon haluaa lisätä jauhelihaa, lisätään sekin kypsänä viimeiseksi – yhdessä sulatejuuston kanssa. Tällöin kasvisliemen voi korvata halutessaan lihaliemikuutiolla.
Juureksia voi vaihdella oman maun mukaan: kokeile esimerkiksi juuriselleriä, raitajuurta tai ruusukaalia. Loppukesällä keittoon kannattaa käyttää sesongin mukaisesti kukka- tai parsakaalia.
Juuripersilja on oiva liemijuures, mutta toimii hyvin myös keiton päätähtenä – muiden ehkä paremmin tunnettujen juuresten kera.
Valmistusohje:
3–5 henkilölle
● 2 kpl Reformi Luomu Kasvisliemikuutiota
● 1 kpl juuripersilja
● 1 kpl pieni palsternakka
● 1 kpl pieni lanttu
● 1 kpl porkkana
● n. 1 l vettä
● 1 kpl laakerinlehti
● 5 kpl kokonaista maustepippuria
● 5 kpl kokonaista mustapippuria
● 2–3 kpl maa-artisokkia
● 2 kpl kiinteää perunaa
● 15 cm pala purjoa
● 250 g sulatejuustoa
● 1 dl kermaa
● 1 dl tuoretta persiljaa
Huuhtele ja kuori juurekset. Pilko muut juurekset, paitsi perunat, suupalan kokoisiksi paloiksi. Leikkaa perunat reilun sentin kokoisiksi kuutioiksi. Halkaise purjo, huuhtele se hyvin ja leikkaa se suikaleiksi.
Laita juuripersilja, palsternakka, lanttu ja porkkana kattilaan. Lisää vettä niin, että juurekset peittyvät reilusti. Lisää joukkoon myös kasvisliemikuutiot, maustepippurit, mustapippurit ja laakerinlehti.
Keitä kevyesti poreillen noin 5 minuuttia, kunnes juurekset ovat melkein kypsiä. Lisää perunat ja maa-artisokat joukkoon. Keitä vielä 5 minuuttia, kunnes perunat ja maa-artisokat kypsyvät.
Lisää kattilaan purjosuikaleet, sulatejuusto ja kerma. Anna hautua matalalla lämmöllä, kunnes juusto on sulanut. Lisää hienonnettu persilja, tarjoile ja nauti!
Paneroitua tofua & raikasta omenapäärynäsalaattia aasialaisella twistillä
Tämä raikas, aasialaishenkinen salaattiannos toimii hyvin lounaana, kevyenä illallisena tai osana brunssipöydän tarjoiluja. Omenapäärynän makeus tasapainottaa mukavasti tofun ja soijakastikkeen kevyttä suolaisuutta. Kasvisliemijauhe panerointijauhoissa antaa puolestaan mukavan täyteläistä makua. Perheen pienimmille paneroitua tofua voi maistattaa kalapuikkoja muistuttavana ruokana!
Paneroidut tofut on helppo valmistaa airfryerissä – mutta ne voi tarvittaessa kypsentää myös paistinpannulla. Pannulla paistamiseen kannattaa käyttää rypsiöljyä. Airfryerissa ei öljyä tarvita.
Tofuviipaleiden kannattaa antaa kuivua hetken aikaa kahden keittiöliinan välissä, kevyen painon alla. Tällöin niistä tulee kiinteämpiä ja ne pysyvät paremmin kasassa.
Valmistusohjeet:
3–4 henkilölle
Salaatti:
● 3 kpl omenapäärynöitä
● 1 dl saksanpähkinöitä
● nippu persiljaa
● 3 rkl kuivattuja mustikoita
● oliiviöljyä
● soijakastiketta
Tofu:
● 1 pkt (n. 270 g) tofua
● 6 rkl vehnäjauhoja
● 6 rkl pankojauhoja
● 1 + 1 rkl Reformi Luomu Kasvisliemijauhetta
● 1 kpl kananmuna
Lisäksi:
● 2 dl mungpavun ituja (voi käyttää myös muita ituja)
Leikkaa tofu noin 1,5 cm paksuisiksi viipaleiksi. Aseta tofuviipaleet kahden keittiöpyyhkeen väliin ja laita niiden päälle kevyt paino. Anna tofuviipaleiden kuivua painon alla sillä aikaa, kun valmistat salaatin.
Huuhtele omenapäärynät ja poista siemenkodat. Leikkaa hedelmät vajaan puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Murskaa saksanpähkinät kevyesti ja hienonna persilja.
Asettele omenapäärynäviipaleet lautaselle. Ripottele päälle rouhittuja pähkinöitä, osa yrteistä ja mustikat. Loput yrteistä käytetään valmiin annoksen koristeluun. Pirskottele salaatin päälle oliiviöljyä ja soijakastiketta
Riko kananmuna syvälle lautaselle. Sekoita tasaiseksi haarukalla. Laita vehnäjauhot toiselle syvälle lautaselle ja pankojauhot kolmannelle syvälle lautaselle. Mausta vehnäjauhot yhdellä ruokalusikallisella kasvisliemijauhetta. Mausta myös pankojauhot yhdellä ruokalusikallisella kasvisliemijauhetta.
Pyörittele painon alla levänneet tofuviipaleet ensin vehnäjauhoissa. Kasta ne sen jälkeen kananmunaan ja pyörittele viimeiseksi pankojauhoissa. Kypsennä 180-asteissa airfryerissa noin 10 minuutin ajan, kunnes panerointi on rapeaa ja saanut hieman väriä. Jos sinulla ei ole airfryeriä, voi kypsentää tofut myös öljyssä paistinpannulla.
Aseta kypsät tofuviipaleet salaatin päälle. Ripottele päälle myös idut. Koristele annokset tuoreilla yrteillä ja herkuttele!
Artikkeli on julkaistu yhteistyössä Satokausikalenterin kanssa lokakuussa 2022. Lue artikkeli myös Satokausikalenterin sivuilta.
Arkisin ei usein ole aikaa ylimääräiseen kikkailuun keittiössä, mutta ruoan ravitsevuudesta tai mausta ei tarvitse tinkiä. Reformin luomuliemituotteet oikaisevat ruoanlaittoa sopivasti, makumaailmasta tinkimättä.
Reformin liemikuutiot ja -jauheet sopivat keittiön perusraaka-aineiksi ja helpottavat ja nopeuttavat ruoan valmistusta. Laadukkaista luomuraaka-aineista valmistettu herkullinen liemi on erinomainen pohja keitoille, pataruoille ja kastikkeille.
Valikoimaan kuuluu seitsemän herkullista liemivalmistetta:
Maista ja ihastu! Tutustu Reformi Luomu liemituotteisiin täältä.
Löydä sivuiltamme myös herkulliset reseptit:
Selaa ja hyödynnä myös muita reseptejä sivuillamme.
Reformi Luomu Liemikuutiot ja -jauheet nyt ilman palmuöljyä
Reformi Luomu Liemikuutiot ja Liemijaueet ovat gluteenittomia, maidottomia ja laktoosittomia. Ne eivät sisällä palmuöljyä, eivätkä lisättyä natriumglutamaattia tai hiivaa. Saatavilla päivittäistavarakaupoista kautta maan.
Seuraa Reformia Facebookissa ja Instagramissa.
Vatsa kurnii, mutta kaapissa ei taaskaan ole valmista ruokaa eikä ruoanlaittoon ole aikaa pian alkavan palaverin takia. Tuttua? Helppo ja monipuolinen lounas ei kotonakaan ole mahdottomuus, kun satsaa pieneen etukäteissuunnitteluun.
Monipuolinen lounas on etätyössäkin tärkeää. Nälkäisenä keskittyminen on vaikeaa ja vireystila laskee, mutta lounastauko myös katkaisee päivän. Etänä työskennellessä työn tauottamiseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Koneen ääreen on helppo jumiutua, kun työkaverit eivät nykäise hihasta mukaan lounaalle tai kahville.
Lounaan valmistaminen kesken kiireisen työpäivän voi kuitenkin olla hankalaa, eikä pelkillä voileivillä tai jatkuvilla välipaloilla eläminen pidemmän päälle tee hyvää. Harva jaksaa käyttää työpäivien jälkeiset illat seuraavan päivän ruokien kokkaamiseen, mutta pienellä suunnitelmallisuudella tästäkin selviää. Helpota arkeasi näillä vinkeillä:
1. Tee kerralla isompi satsi. Jos perheelle valmistaa illaksi ruoan, sitä voi tehdä kerralla isomman annoksen, josta riittää seuraavan päivän lounaaksi. Esimerkiksi monet uuniruoat vain paranevat uudelleen lämmitettäessä:
• Reseptivinkki: intialainen kanapata, gluteeniton kaalilaatikko
2. Jatkojalosta tähteet. Jos saman ruoan syöminen peräkkäisinä päivinä ei huvita, voit myös jatkojalostaa ylijääneen ruoan: uunikasvisten tähteistä saat helposti sosekeiton tai lisukkeen pastalle, edellisen päivän kala taas taipuu niin ikään pastan tai salaatin kaveriksi.
• Reseptivinkki: mehevä kasviskeitto ja yrttiöljyä, porkkana-inkiväärisosekeitto, välimerellinen kalakeitto
3. Vaihtele pääraaka-ainetta. Samoista aineksista voi valmistaa samalla kertaa pari eri versiota. Silloin lounaat on tehty valmiiksi muutamaksi päiväksi eteenpäin, mutta vaihtelusta ei tarvitse tinkiä. Keittoja, uuniruokia, kastikkeita tai salaatteja voi usein varioida valitsemalla pääraaka-aineeksi esimerkiksi kalaa, kanaa, tofua tai papuja ja tuunaamalla makumaailmaa mausteiden avulla.
• Reseptivinkki: kasviscurry, lohikeitto, jauhelihakeitto, tofu-ramen, yhden pannun gluteeniton vegebolognese
4. Oikaise. Oikaisemisessa ei ole mitään hävettävää: kaupasta löytyy myös ravitsemuksellisesti hyviä valmisruokia tai puolivalmiita ruokatarvikkeita, jotka nopeuttavat ruoanlaittoa. Käytä esimerkiksi valmiita kasvissekoituksia wokkien tai keittojen pohjana, joihin saat helposti makua Reformin liemivalmisteilla. Myös valmisruokia voi tuunata lisäämällä kylkeen esimerkiksi kasviksia.
Muistathan myös gluteenittomat ja lisäaineettomat Reformi Luomu ateria-ainekset. Reformi Luomu Pasta Bolognese kastikemixin avulla saat 10 minuutissa valmiin pastakastikkeen, lisää vain vesi sekä jauheliha tai vaihtoehtoisesti soijarouhe/härkis/nyhtökaura ja tarjoile spagetin kanssa. Reformi Luomu Sipulikeitto on paahdetusta luomusipulista valmistettu gluteeniton keittoaines, joka sopii sipulikeiton lisäksi loistavasti maustamaan jauhelihamureke- ja lihapullataikinan.
Reformi Luomu Liemikuutiot ja -jauheet sekä ateria-ainekset ovat myynnissä päivittäistavarakaupoissa kautta maan.
Reformin luomuliemituotteet oikaisevat ruoanlaittoa sopivasti, makumaailmasta tinkimättä. Kiireisen kokin apurit ovat gluteenittomia eivätkä sisällä natriumglutamaattia.
Nopeaa, maistuvaa ja terveellistä – arkisin ei usein ole aikaa ylimääräiseen kikkailuun keittiössä, mutta ruoan ravitsevuudesta tai mausta ei tarvitse tinkiä. Reformin liemituotteet helpottavat ja nopeuttavat ruoan valmistusta ja sopivat keittiön perusraaka-aineiksi.
Reformin luomuliemikuutiot ja -jauheet ovat gluteenittomia eivätkä sisällä natriumglutamaattia tai hiivauutetta. Laadukkaista luomuraaka-aineista valmistettu herkullinen liemi on erinomainen pohja keitoille, pataruoille ja kastikkeille.
Nämä arkikokin luottoreseptit valmistuvat noin puolessa tunnissa:
Lämmin lohiramen
Uunimunakas
Porkkana-inkiväärisosekeitto
Syksyisiin viikonloppuihin puolestaan sopivat huolella haudutetut pataruoat, joiden makua pitkä kypsytysaika vain syventää:
Gluteeniton burgundinpata
Intialainen kanapata
Hunajainen luomujuurespata
Reformi-liemituotteet syksyn mestarikokkien rinnalla
Reformin luomuliemikuutiot ja -jauheet nähdään syksyllä 2020 ohjelmayhteistyössä Masterchef Australia -tv-ohjelman katkotunnisteissa. Masterchef Australia on maailman suosituin kokkiohjelma, jonka uusin kausi nähdään Nelosen ja LIV:n tv-kanavilla sekä Ruutu-suoratoistopalvelussa. Reformin liemituotteet soveltuvat erinomaisesti Masterchef ohjelman yhteyteen, sillä ohjelma innostaa valmistamaan ruokaa puhtaista ja korkealuokkaisista raaka-aineista.
Seuraa Reformia Facebookissa ja Instagramissa osoitteissa https://www.facebook.com/reformiluomu
https://www.instagram.com/reformi.fi/
Markkinoija Oriola.
Reformi Luomu -liemijauheet tekevät jokapäiväisestä ruoanlaitosta helppoa ja ne sopivat erinomaisesti raaka-aineiden laadukkuudesta tarkan ja valistuneen ruoanlaittajan keittiöön. Liemijauheet käyvät kesäkeittiöihin perusmausteeksi ja marinadien sekä rubien pohjaksi.
Reformi Luomu -liemijauheet on suunniteltu helpottamaan arjen nopeaa ruoanlaittoa. Luomu liemijauheet ovat gluteenittomia eivätkä ne eivät sisällä natriumglutamaattia tai hiivauutetta. Laadukkaista luomuraaka-aineista valmistettu hyvänmakuinen liemi on erinomainen pohja esimerkiksi keitoille tai vaikka kauden kasvisrisottoon.
Liemijauheemme käytön helppous piilee siinä, että määrää on helppo kontrolloida. Keitosta tai kastikkeesta voi tehdä lapselle vähemmän suolaisen version ja aikuisten annokseen lisätä jauhetta jälkikäteen ripottelemalla. Kokoon keitettävästä kastikkeestakaan ei tule vahingossa liian suolaista, kun tekee pohjan laimeampaan liemeen ja lisää jauhetta myöhemmin tarpeen mukaan.
Korkealuokkaisista luomuraaka-aineista tehdyt liemijauheet sopivat paitsi liemien raaka-aineeksi, myös monipuoliseen maustamiseen, ja ne helpottavat hankintoja etenkin kesän lomakeittiöihin. Mökillä, vaelluksilla ja veneellä pärjää helposti pienelläkin maustearsenaalilla, kun varaa mukaan ruokien yleismausteeksi liemijauheet. Myös erilaiset mausteseokset, trendikkäät rubit ja maukkaat marinadit syntyvät näppärästi jauheiden pohjalta.
Monikäyttöisillä liemijauheilla ruoanlaitto on helppoa ja ripeää. Liemijauheita voi käyttää monipuolisesti myös sellaisenaan kalan, lihan ja kasvisten maustamiseen. Kesän ruokiin mielenkiintoisia makuja tuovat esimerkiksi erilaiset kuivarubit ja marinadit, joille liemijauheet luovat helposti maukkaan pohjan.
Kaikki Reformi liemijauheet ovat korkealuokkaisia luomutuotteita. Jauheet on helppo annostella ja ne liukenevat nopeasti kuumaan veteen. Jauheet sopivat keittoihin, kastikkeisiin, pataruokiin sekä riisin ja pastan keitinveteen. Jauhetta voi käyttää myös mausteena ja erilaisissa marinadeissa. Laadukkaista luomuraaka-aineista tehdyt liemijauheet ovat gluteenittomia. Käyttöohje: 4 tl liemijauhetta 5 dl:aan kiehuvaa vettä.
Tutustu Reformi Luomu mausteseos- ja marinadiresepteihin sivuillamme >>
Millaisia suunnitelmia teillä on ulkoilupäivän varalle? Nyt kun etelässäkin on saatu nauttia pakkasista, on toivoa, että laduille, jäille ja rinteisiin saattaisi pian päästä koko maassa.
Perusteellinen ulkoilu ja liikunta vaativat energiaa. Hyvin haudutettu pataruoka on vastustamaton herkku pitkän talvilomapäivän päätteeksi. Ota talteen herkullinen burgundinpadan ohje ja valmista sen kaveriksi vaikka kuohkea perunamuusi.
Padan maustaminen on helppoa ja vaivatonta, kun käytät apuna Reformi Luomu Lihaliemikuutiota. Gluteeniton pata sopii mainiosti myös keliaakikon pöytään.
4 annosta
Ainekset:
175 g pekonia
n. 900 g naudan paistipala
½ dl tomaattimurskaa
2 laakerinlehteä
3 valkosipulinkynttä
3 isoa porkkanaa
4 dl punaviiniä
2 dl vettä
1 Reformi Luomu Lihaliemikuutio
mustapippuria myllystä
2 rkl voita tai margariinia
200 g herkkusieniä
Tee näin:
Anna lihan lämmetä huoneenlämmössä puolisen tuntia ennen kypsennystä. Leikkaa liha sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Paloittele pekonit, kuumenna ja paista ne rapeiksi pannulla. Lisää joukkoon lihakuutiot ja paista niiden pintaan kauniin ruskea väri.
Lisää pannulle tomaattimurska, laakerinlehdet, valkosipulinkynnet sekä kuoritut ja paloitellut porkkanat ja paista niitä hetki. Siirrä seos uunivuokaan tai pataan ja kaada päälle viini ja vesi. Murenna tässä vaiheessa joukkoon myös lihaliemikuutio sekä mustapippuri.
Anna padan hautua 150-asteisessa uunissa 4-6 tuntia. Jos haudutat pataa pidempään, laske lämpötila 100-125 asteeseen. Tarvittaessa voit lisätä viiniä tai vettä joukkoon.
Hauduttamisen loppuvaiheessa kuumenna rasva pannulla ja paista herkkusieniä niin kauan, että niistä irronnut neste haihtuu. Lisää sienet pataan ja tarkista maku.
Tarjoile suolakurkkujen ja perunamuusin kera ja nauti!
Oletko koskaan pohtinut, mitä laitat suuhusi, kun syöt liemikuutiolla maustettua ruokaa? – Niinpä. Moni meistä ajattelee, että tulee samalla lusikoineeksi suun täyteen lisäaineita. Totuus on kuitenkin jotain ihan muuta, sillä esimerkiksi Reformi Luomu -liemikuutiot ovat ihan oikeasti korkealuokkaisia lisäaineettomia luomutuotteita. Aidoista ja alkuperäisistä raaka-aineista valmistetut liemikuutiot tuovat luonnollista makua keittoihin, kastikkeisiin, patoihin ja uuniruokiin. Niillä maustat helposti myös marinadit ja salaatinkastikkeet tai riisin ja pastan keitinveden.
Tietomme ruuasta ja sen laadusta on nykyään parempaa kuin koskaan. Se vaikuttaa myös ostokäyttäytymiseemme. Yhä useammat meistä oikeasti miettivät, millaisia tuotteita ostoskoriin päätyy. Yksi tapa syödä tiedostetummin ja vastuullisemmin on valita lautaselle luomutuotteita. Niitä ovat luonnonmukaisesti tuotetuista maataloustuotteista jalostetut tuotteet. Luomuelintarvikkeiden tuotannon taustalla on ajatus siitä, että tuotteiden valmistusmenetelmät eivät ole haitallisia ympäristölle tai ihmisten, kasvien ja eläinten terveydelle ja hyvinvoinnille. Jotta tuotetta voidaan ylipäätään markkinoida luomuna, on vähintään 95 % raaka-aineista oltava luomua. Reformi-valikoimasta löydät useita luomukriteerit täyttäviä tuotteita, jotka sopivat myös moneen erityisruokavalioon.
Luomuruoka ei pelkästään ole avain onneen, mutta suosimalla luomutuotteita on mahdollista vähentää elimistöön päätyvää kemikaalikuormaa. Luomuinstituutin ja luonnonvarakeskuksen tutkimusten mukaan luomuruuassa on vähemmän mm. kadmiumia, nitraattia, lisäaineita ja harvemmin myös torjunta-ainejäämiä. Valitsemalla lautasellesi lisäaineettomia luomutuotteita pidät siis itsestäsi ja perheestäsi parempaa huolta.
Koko ruokavaliota ei välttämättä kannata keikauttaa kerralla päälaelleen. Pieni muutos pikku hiljaa auttaa tekemään isompiakin päätöksiä ja saa myös olon mukavammaksi. Reformi-valikoimasta löydät runsaasti herkullisia luomutuotteita, joiden avulla voit helposti lisätä luomun osuutta ruokavaliossasi. Liemikuutioiden lisäksi kannattaa tutustua vaikkapa uusiin Reformi Luomu Vegeburger -kasvispihviaineksiin tai Reformi Luomu -ateria-aineksiin, joilla loihdit pöytään maittavan luomuaterian helposti ja nopeasti. Valitse suosikkisi ja nauti elämästä pikkuisen enemmän luomuna!
Tässä jutussa lähteenä käytetyt materiaalit löydät kokonaisuudessaan täältä >
Syys- ja talvikausi on keittojen, pata- ja uuniruokien luvattua aikaa. Kun tuoreita vihanneksia on vähän, ovat kotimaiset juurekset parhaimmillaan juuri näissä ruuissa. Keitto sopii lounaaksi ja lämmittää mukavasti viileinä päivinä. Pata- ja uuniruuat ovat helppoja valmistaa ja tuovat hautuessaan huumaavan tuoksun koko kotiin.
Hyvin haudutetun ruuan ydin on tietenkin maistuva liemi. Kun liha ja muut ainekset saavat hautua rauhassa, liemen maku todella vie kielen mennessään. Ahkerimmat keittävät liemensä kokoon useista eri mausteista ja raaka-aineista, mutta on olemassa myös iisimpi vaihtoehto. Reformi Luomu -liemituotteet auttavat sinua loihtimaan maistuvan liemen käden käänteessä. Liemituotteiden valmiit mausteseokset on suunniteltu niin, että löydät kaupan hyllyltä aina ruokaasi sopivan vaihtoehdon. Liemikuutiot ja jauheet ovat nopeita ja helppoja käyttää ja niiden avulla maustat keittojen ja pataruokien lisäksi myös vaikkapa kastikkeet. Plussaa on ehdottomasti, että kaikki Reformi-liemituotteet ovat gluteenittomia ja lisäaineettomia!
Liemijauheella maustat kätevästi isommankin satsin sapuskaa. Jauhetta on helppo annostella ja se liukenee nopeasti kuumaan veteen. Reformi Luomu -liemijauheet ovat korkealuokkaisia luomutuotteita. Liemikuutioiden tapaan ne sopivat monen eri ruokalajin ja keitinvesien maustamiseen sekä mausteiksi myös sellaisenaan. Kaikki Reformi Luomu -liemijauheet ovat lisäaineettomia ja gluteenittomia. Liemijauheet ovat myös riittoisia, sillä neljä teelusikallista liemijauhetta (10 g) riittää maustamaan 5 dl kiehuvaa vettä. Reformi Luomu -liemijauhevalikoimaan kuuluvat liha-, kana– ja kasvisliemijauheet.
Kompakti liemikuutio toimii näppärästi. Käärit vain kuution ulos kuorestaan ja liuotat sen kiehuvaan veteen. Kaikki Reformi Luomu -liemikuutiot on valmistettu korkealuokkaisista raaka-aineista. Ne sopivat keittoihin, kastikkeisiin, risottoihin ja pataruokiin, mutta yhtä hyvin voit maustaa niillä vaikka pastan tai riisin keitinveden. Erityisesti maistuva Reformi Luomu Basilika-tomaaattiliemikuutiomme on mainio salaatinkastikkeiden ja marinadien mauste! Valikoimasta löytyvät liha-, kana– ja kasvisliemikuutiot. Kaikki Reformi Luomu -liemikuutiot ovat gluteenittomia ja lisäaineettomia, eivätkä ne sisällä natriumglutamaattia tai lisättyä hiivaa. Yksi pakkaus sisältää kahdeksan kuutiota.
Maista ja ihastu Reformi Luomu -liemituotteisiin! Löydä sivuiltamme herkulliset reseptit >>
Joko olet bongannut tuoreimmasta Koti ja keittiö -lehdestä Meri-Tuuli Väntsin herkullisen lohiramen-reseptin?
Ramen on japanilainen pikaruoka, jonka ydin on maistuvaakin maistuvampi liemi. Viime aikoina ramen on kohonnut trendiruuaksi, jota tarjoilevat aikaansa seuraavat ravintolat. Tämän ohjeen avulla valmistat maistuvan nuudelikeiton myös kotikeittiössä. Visuaalinen kokki kattaa keiton pöytään kuin pienen taideteoksen. Liemen salaisuutena on maukas Reformi Luomu -kasvisliemijauhe.
kahdelle
valmistusaika 30 minuuttia
Ramenliemi
8 dl vettä
5 tl Reformi Luomu kasvisliemijauhetta
1 rkl soijakastiketta
1 tl seesamiöljyä
1 tl valkoviinietikkaa
3 ohutta viipaletta inkivääriä
1 valkosipulinkynsi
8 siitakesientä
Lisäksi
1 kananmuna
100 g sobanuudeleita
1 paksoi tai 5 cm:n pätkä kiinankaalia
80 g kylmäsavulohta
1 dl pakastettuja edamamepapuja (soijapapuja) sulatettuna
1 kevätsipulin varsi
1 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
Vinkki: Lohen sijaan voit käyttää myös kanaa, possua, rapuja tai tofua.
Resepti on julkaistu myös Idealistan sivustolla.