Leipomisessa on jotain symbolisesti voimakasta. Siihen yhdistyy lämminhenkisyys, hoiva ja yhdessäolo ruoan äärellä, sekä oman itsensä ilmaisu. Jos omat luomuksensa pääsee jakamaan läheisten kanssa, tuplaantuu myös onnellisuus.
Voin sulattaminen, jauhot, sokerit, munat; sekaisin ja vatkataan, asetellaan vuokaan ja uuniin. Leivonta voi olla terapeuttista ja rauhoittavaa monellakin tavalla. Tekemisen lomassa mieli rentoutuu. Kun tuoksut alkavat nousta uunista, on mieli jo korkeammalla. Leivonnan rauhoittava vaikutus perustuu siihen, että tekemiseen pitää keskittyä juuri sopivasti. Ei liikaa, eikä liian vähän.
Uuni ei lämpiä tai taikina nouse sen nopeammin, vaikka niitä kuinka kiirehtisi. Leipomishetki on yleensä rauhallinen ja miellyttävä kokemus, jota ei sijoiteta kiireisimmän arjen ja kaaoksen keskelle. Se on kuitenkin myös oiva paikka pysähtyä, vaikka arjessa olisikin kiirettä. Leivonnan kautta on väkisin seisahduttava ja antauduttava hetkiseksi. Leipominen kuitenkin vaatii sen verran keskittymistä, että ajatukset eivät ala harhailla muualla. Mieli ei laukkaa liiaksi stressaavissa asioissa, kun kädet pysyvät kiireisinä.
Vaikka ei ole tieteellistä tutkimusta siitä, että leivonta parantaisi esimerkiksi masennusta, siihen sisältyy monia elementtejä, jotka varmasti helpottavat rauhatonta oloa. Liikunta lisää fyysistä hyvinvointia ja vapauttaa endorfiineja, eli mielihyvähormoneja. Psykologien mukaan myös luovuuden ja hyvinvoinnin välillä on selvä yhteys. Leivonnassa molemmat puolet yhdistyvät.
Leipomisessa on mukana fyysisiä elementtejä; taikinan vatkaamista, kaulimista ja pullien pyöritystä. Mukana on kuitenkin myös henkilön luova ja esteettinen puoli. Kakkua koristellessa voi ihastella kättensä jälkeä ja kokea onnistumisen tunteita. Leivonnalla päihitetään kaamos, stressi, alakulo ja elämän ohimenevät huolet. Se on onnea, huolenpitoa ja välittämistä, joko itsestä tai läheisistä.
Leivonta on kuin meditaatiomatka. Se vaatii suunnitelmallisuutta, aikaa ja vaivaa, hitusen luovuutta ja kärsivällisyyttä. Mutta lopussa odottaa aina palkinto. Leivonnan avulla voi kääntää pahan energian ympäri ja konkreettisen tekemisen avulla pysähtyä nykyhetkeen. Tällä tavalla leivonta saattaa avata mahdollisuuden käsitellä alitajuntaisia tuntemuksia rauhassa. Jauhojen pöllytessä ympärillä on helpompi keskittyä olemaan onnellinen juuri siitä hetkestä. Sillä mitä muuta meillä on kuin tämä hetki.
Kurkkaa reseptit ihaniin leivonnaisiin ja miellyttäviin onnellisuuden hetkiin, sekä Reformin tuotteet leivontaan.
Lue lisää onnellisuudesta ja leipomisesta (englanniksi):
Can baking improve mental health? / BBC
5 Reasons Baking is Good for Mental Health / Goodnet
Can baking make you happier? / The Guardian
Onko makeannälkäsi sammumaton ja suhtautumisesi leivontaan intohimoinen? Juoksevatko sormesi yhtä vikkelästi pullasutien lomassa kuin tietokoneen näppäimistöllä? Oletko kaveriporukassasi aina se, jonka sosiaalinen media pursuaa ruokakuvia? Näillä sanoilla rekrysimme keväällä testaajia mukaan testaamaan uusia kakkujauhomixejämme.
Ihana testiryhmämme on tällä hetkellä tositoimissa, ja jaamme kesää kohden materiaalia näiden kotikeittiöiden supersankareiden luomuksista sivuillamme. Pysykää kuulolla!
Testaa sinäkin vaikka kaikki ihanat kakkujauhomixit kerralla! Kätevät pakkaukset ovat loistava valinta piristämään kesäpäivää, pelastamaan yllätysvierailulta ja helpottamaan arkea! Löydät tuotteet nyt hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista!
Alla vielä ihanat kakkujauhopakkauksemme:
Lautasella on uutuustapahtuma kaikille erityisruokavalioita noudattaville ja niistä kiinnostuneille kuluttajille sekä ravitsemusalan ammattilaisille. Messuilta on edustettuina niin gluteeniton, vege, vegaani, allergiat, elävä- ja raakaravinto sekä uutuudet.
Messut järjestetään 27.-28.4.2018. Tervetuloa tekemään edullisia messuostoksia ja osallistumaan kilpailuun osastollemme! Meidät löydät osastolta 5N30.
Messujen ohjelman löydät täältä. #lautasella2018
Voit voittaa liput Lautasella -messuille Facebookistamme. Käy osallistumassa!
Syksy on monelle meistä uuden aloittamisen aikaa, vaikka arki astuukin jälleen kuvioihin. Jollekin uutta on ensimmäinen päiväkoti- tai kouluvuosi, toisella opiskelu, kolmennella uusi työ tai harrastus, neljännellä elämä eläkkeellä. Jokin muuttuu, paljon pysyy myös samana. Mikä on sinun tämän syksyn juttu?
Vaikka haaveilu, uuden oppiminen ja suunnitelmat pitävät meidät virkeinä, myös tästä hetkestä on hyvä oppia nauttimaan. Kun arki rullaa, juhlahetkiä on yhtäkkiä kummasti enemmän! Kokeile vastata seuraaviin kysymyksiin. Ne auttavat sinua löytämään arjen iloja!
Kodin kunnossapito, ruuanlaitto, lemmikkien hoitaminen, omat ja lasten harrastukset ja ystävien tapaaminen ovat asioita, jotka tuntuvat arkisilta, mutta rytmittävät päiviämme ja luovat turvallisia rutiineja, joista hyvä arki koostuu.
Oletko himo- vai hyötyliikkuja vai ehkä jotain siltä väliltä? Jo puoli tuntia hengästyttävää tekemistä päivässä saa kehon ja mielen voimaan paremmin. Jos ohjattu liikunta ei ole sinun juttusi, kipaise kävellen kaupassa, polje pyörällä töihin tai käytä hissin sijaan rappusia.
Säännöllinen ateriarytmi ja laadukas ravinto pitävät kehon ja mielen skarppeina ja auttavat selättämään myös stressiä. Syö viisi ateriaa päivässä ja nauti ruokasi rauhassa. Lisää aterioille pellavansiemeniä tai soijalesitiiniä, jotka vilkastuttavat aineenvaihduntaa. Kun arki painaa päälle, ruuan laadusta ei kannata eikä tarvitse tinkiä, Reformi-luomuateria-ainekset auttavat loihtimaan pöytään maittavan aterian silloinkin, kun aikaa ei ole käytettävissä paljon. Panosta tuoreisiin kasviksiin, hedelmiin ja marjoihin ja syö luomua, kun se on mahdollista. Muista huolehtia myös riittävästä vedenjuonnista. Se pitää aineenvaihdunnan virkeänä, lihakset kimmoisina ja ihon kuulaana.
Vietä aikaa niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa viihdyt. Miten hyvin tunnet läheisesi? Keskustele, kuuntele ja puuhaile yhdessä. Se luo yhteenkuuluvuudentunnetta. Jos kaipaat uusia ystäviä, lähde rohkeasti uusiin harrastuksiin ja avaa suusi. Voit yllättyä positiivisesti!
Tingi tekemisistä, mutta älä unesta. Yritä saada arkeen mahtumaan myös hengähdystaukoja ja nuku riittävästi. Unen aikana palaudutaan päivän puuhista ja opitaan uutta, kun aivoihin muodostuu uusia hermoverkkoja. Säännöllinen päivärytmi ja rutiinit auttavat myös unensaannissa. Joskus on lupa olla myös tekemättä yhtään mitään.